Talveksi tein etuovellemme havukranssin. Ohjeet sen tekoon löysin täältä. Tarkoitukseni oli ottaa kuvia vaihe vaiheelta, mutta innostuksissani unohdin koko asian. Kranssin tekoon meni noin 45min, kun tarvikkeet olivat valmiina.
Tällaisen kranssin tekoon tarvitset:
- Oksasakset
- Valmiin metalli renkaan (tai paksua rautalankaa josta taivutat haluamasi muodon)
- Puutarhahanskat (katajan oksat pistelivät ikävästi)
- Vihreää puolalankaa
- Koristenauhan (käpyjä, kanelitankoja ym. haluamiasi koristeita)
- Kuusen havuja ja katjan havuja (puiden oksien leikkely ei kuulu jokamiehen oikeuksiin)
2013/12/15
2013/12/14
2013/12/13
Kynttelikkö
Vihdoinkin, täksi jouluksi sain kuin sainkin pitkään haaveilemani lucia-kulkue kynttelikön. Kynttelikkö on puuta. Ei aivan perinteinen, mutta kuitenkin aivan ihastuttava. Kuvat puhukoot puolestaan.
2013/12/12
Joululahja vinkki
Maria Drockilan kynttilä on aina mieluisa lahja saada ja antaa. Kynttilät ovat kotimaista käsityötä. Kynttiläpaja sijaitsee Orimattilassa n. 20min ajomatkan päässä Lahdesta. Siellä on mukava käydä fiilistelemässä näin joulun alla.
2013/12/11
Joulukortit postiin
Meidän joulukortit ovat tänäkin vuonna ostettuja hyväntekeväisyys kortteja. Ne ovat siitä kivoja, että niitä ostaessa tekee myös pienen hyvän teon. Itsetehdyt kortit olisivat parhaita, mutten ole vielä löytänyt innostusta niiden tekoon. Ihania kortteja ovat myös valokuvakortit, joissa tuttavien lapsoset on puettu tonttulakkeihin. Punaisessa kuoressa postitettavat kortit pitää saada postiin viimeistään 13.12.
2013/12/09
Joulun odotusta
Blogin kirjoittelu on jäänyt viimeaikoina vähemmälle. On ollut niin paljon kaikenlaista muutakin touhuttavaa. Pikkujouluja, tuparit, sisustuskutsut, hirvipeijaiset, kyläilyä, vieraita, pyykinpesua ja silitystä, ruoanlaittoa, jouluostoksia ym. Koostin tähän postaukseen muutamia kuvia kuluneiden viikkojen tunnelmista.
Pakkasten alettua takka on lämmennyt ahkerasti.
Pikkumies harjoittelee jo kovasti seisomaan nousua.
Joulupuuhat ovat päässeet hyvään käyntiin.
Antiikkimessuilla käyty ja museoita kierretty. Postin hakumatkalla kettu loikkii usein pellon reunassa.
Päiväunilta herätään iloisena, nenänpää viileänä, sormet ja varpaat lämpiminä.
Kynnet lakattu, kirjastossa käyty.
Pitsat ja pullat paistettu
Vieraat ruokittu
Pihaa laitettu talvikuntoon. Nyt saa tulla lunta.
Pikkujouluja juhlitu. Pyykkiä pesty
ja silitetty
Kranssikurssilla käyty ja opittu tämän joulun trendejä.
Itsenäisyyspäivää juhlittu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)